Vantaan Sanomat uutisoi Eero Väätäisen (vas.) junaileman valtuustaloitteen laillisista graffitinmaalauspaikoista Vantaalle. Hänen lisäkseen 42 valtuutettua on allekirjoittanut aloitteen. Aivan mahtavaa edistyksellisyyttä! Tällaisia rakentavia pelinavauksia toivoisi näkevänsä useamminkin. Suuren maailman hyvistä kokemuksista graffitintekijöiden ja viranomaisten yhteistyöstä pitää ottaa mallia juuri näin. Alla vielä aloitteen teksti kokonaisuudessaan:
"Esitämme, että Vantaalla kokeiltaisiin luvallisia graffittipaikkoja.
Tällä uskomme olevan vaikutusta niin tekijöiden kuin muiden kuntalaisten asenteisiin.
Toivomme, että maankäyttö ja kulttuuri- ja nuorisotoimi sekä muut viranomaiset yhdessä tutkisivat mahdollisuuksia osoittaa Vantaalle sopivia paikkoja julkisille graffiteille.
Eräänä mahdollisuutena voisi selvittää kaupungin omistamien rumien harmaiden betonipintojen (alikulut yms.) ottamista taidekäyttöön. Huolellisesti ja luvallisesti toteutetut graffitit lisäävät nuorten kiinnostusta kuvataiteeseen ja rakennettuun ympäristöön.
Asukas- ja vapaa-ajanpalvelujen toimiala olisi luonnollinen toimija uudenlaisen toimintalinjan kehittämisessä yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Uusi toimintamalli voi parhaimmilla lisätä yhteisöllisyyttä ja sitä kautta turvallisuuden tunnetta sekä säästää kaupungin puhdistuskustannuksia.
Esitämme tutkittavaksi, miten Hämeenlinnanväylälle (valtatie 3) välille Keimola – Kehä III suunniteltuja meluvalleja ja -kaiteita voidaan hyödyntää graffittitaiteen gallerian perustamiseen. Tiesuunnitelma-alueelle mahdollisesti toteutettavien valotaideteosten ja graffittitaiteen galleria olisivat ainutlaatuinen taiteellinen kokonaisuus."
Laitetaan loppuun vielä tiistain kunniaksi kantaaottava biisi muinaiselta 70-luvulta, tässä siis Pink Floyd ja Money.
-Esko
tiistai 10. maaliskuuta 2009
tiistai 3. helmikuuta 2009
Tiistairenessanssi 2009
Krhm... Blogi kaivautuu naftaliinista feenikslinnun lailla. Syykin on hyvä, sillä allekirjoittanut nousi Vantaan opetuslautakunnan varsinaiseksi jäseneksi kunnallisvaalien jälkimainingeissa! Vaikuttamisen aika ei siis ole ohi ja kannusten hankkiminen voi alkaa. Täytyy heti ensimmäiseksi myöntää, että kunnia on suuri ja jännitys sitäkin suurempi. Jälleen suuri kiitos äänestäneille ja Vantaan Vasemmistoliitolle, joilta molemmilta löytyi sen verran tahtoa ja luottamusta, että lautakuntapaikka irtosi.
Muissa asioissa esittelemme kantaaottavan tiistaibiisin (joita on edelleen ihan turha odotella joka ikinen tiistai ;) ). Tänään vuorossa Laineenkasperi ja kappaleensa Tahra.
Lisäksi torstaina kello 14.15 suuntaan Lex Nokian vastaiseen mielenosoitukseen. Kulkue lähtee liikkeelle Helsingin asema-aukiolta ja suuntaa Eduskuntatalon edustalle. Nouse sinäkin barrikadeille ja tule paikalle! Aiheeseen kuuluvia linkkejä seuraa:
Urkintalaki.fi
Facebook-yhteisö
Adressi
HS:n juttu aiheesta viime sunnuntailta
Näin. Vuosi tuli potkaistua käyntiin kertaheitolla. Tämän blogin lisäksi menoani pääsee tulevaisuudessa seuraamaan Vantaan Vasemmistoliiton blogista, johon on tarkoitus kerätä yhteenvetoja kaikista luottamushenkilöiden toimista ja havainnoista ja näin tiedottaa aikaisempaa läpinäkyvämmin kaupungintalon tapahtumista ja kunnallispolitiikan kiemuroista.
Pysykää kanavalla!

keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Vastamainostusta
Jaa miten niin tiistaista on taas lipsuttu? Sovitaan vastedes, että tiistai on liukuva käsite, joka voi sijoittua mihin kohtaan viikkoa tahansa. ;)
Tälläkin viikolla kuvat kertovat enemmän kuin sanat+musa. Luonto-Liiton ja Voima-lehden vastamainoskilpailu on ratkennut ja palkitut kilpailutyöt ovat nähtävillä täällä. Aivan mahtavia! Omat suosikkini ovat Conqueror ja Viherpesu. Voisiko näitä saada katukuvaankin?

tiistai 25. marraskuuta 2008
Tiistain tilutukset
torstai 20. marraskuuta 2008
Lex Nokia - Stasi Finland
Kuten Helsingin Sanomat kirjoittaa
rikkoo ns. Lex Nokia perustuslakia. Kyse on siis hallituksen esittämästä laista, joka eduskunnan hyväksynnän saatuaan antaisi työnantajille oikeuden tarkkailla työntekijöiden sähköpostiliikenteen tunnistetietoja. Työnantaja ei siis saisi lukea itse viestejä, mutta vastaanottajan, lähettäjän, liitetiedoston muodon, otsikon, lähetyksen ajankohdan se saisi selvittää esimerkiksi yrityssalaisuuksien vuotamista epäiltäessä.
Mikäs tässä nyt sitten kiikastaa? Ensinnäkin perustuslakivaliokunta on tullut siihen tulokseen, ettei lakiesitys ole perustuslain vastainen, vaikka valiokunnan asiantuntijoina käyttämät oikeusoppineet näin sanoivat. Työnantaja saisi lain mennessä läpi jopa poliisia laajemmat oikeudet urkintaan. Loput perustelut löytyvät juurikin asiantuntijoiden suusta: "Ydinongelma on, että työnantaja päättäisi itse, milloin kyse on yrityssalaisuuksista ja mikä on perusteltu syy epäillä tietovuotoa. Työantajan toimivaltuudet olisivat yksinkertaisesti liian laajat. Ongelmallista on myös, että työnantajalla ei olisi minkäänlaista lupamenettelyä, kuten viranomaisella on", sanoo Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen.
Useat kuulluista oikeusoppineista myös epäilivät lain tehoa. On pöyristyttävää, että valiokunta tällä tavoin sivuuttaa asiantuntijoiden mielipiteet ja piiskaa kuollutta hevosta eteenpäin olosuhteista huolimatta. Laki on jälleen osoitus siitä, että hallitus pelaa suuryritysten ehdoilla ja on tarvittaessa valmis jyräämään myös kansalaisten perusoikeudet. Ilman perustuslain muutosta tällaista yksityisyyden suojaa rikkovaa lakia ei voi sallia, eikä mutos perustuslakiinkaan olisi millään tavoin perusteltu. Yritysten valta on nyt jo suuri ja niiden muuttuminen vielä tiedustelupalveluiksi on jo aavistuksen liikaa.
HS kirjoittaa: "Perustuslakivaliokunta lähtee lausunnossa siitä, että yrityssalaisuuksien liiketaloudellinen merkitys on niin suuri, että sillä perusteella voidaan perusoikeuksia rajoittaa."
Siis mitä?! Vuotamistapaukset ovat yksittäisiä, kun taas sähköpostin tarkkailu koskisi jokaista työntekijää huolimatta siitä, kuinka lojaali yritykselle tämä olisi. Tätä nykyä se, että on hyvä työntekijä ei vie kovin pitkälle: voit menettää työsi ja kohta jo syytteenkin, vaikka kuinka hoitaisit hommasi kuten pitää. Raha ei saa mennä perusoikeuksien edelle yhtään enempää kuin se nyt jo tekee! Lainsäädäntöä salaisuuksien suojelemiseksi varmasti tarvitaan, mutta perse edellä ei puuhun päästä - ainakaan ilman syviä arpia.
EDIT: EFFI:n varapuheenjohtajan Ville Oksasen juttua asiasta:
"Haluamme erityisesti korostaa, että laissa *ei* ole kyse pelkistä
yrityssalaisuuksista tai työnantaja/työntekijäsuhteesta vaan *yleisestä*
yhteisötilaaajien (kuka tahansa toimija, joka tarjoaa internet-yhteyttä)
oikeudesta valvoa käyttäjiä. Kyse *ei* myöskään ole ole
myöskään pelkästä sähköpostista vaan *ihan kaikesta IP-pohjaisesta*
liikenteestä. Jos muutos olisi haluttu kohdistaa pelkästään
työntekijöihin, se olisi tehty lakiin yksityisyyden suojasta työelämässä.
Toisin sanoen, lain menessä läpi käyttösääntöihin vedoten:
- Taloyhtiöt voisivat seurata, mitä asukkaat tekevät vertaisverkoissa;
- Kirjastot voisivat valvoa asikkaidensa selailutapoja;
- Yliopistot voisivat tutkia VoiP-puhelujen käyttöä jne."
Alkaa kuulostaa huomattavasti pahemmalta kuin aluksi edes ajattelin!

tiistai 18. marraskuuta 2008
Tiistaikipale
Tällä viikolla vuorossa klassikkokappale. Hallituksen ilmastonmuutostrategian sisältämien ydinvoimamyönteisten kohtien valossa ydinvoimalaonnettomuudesta innoituksensa saanut The Clashin London Calling on erinomainen valinta tälle viikolle. Ystävämme Wikipedia muistuttaa myös, että biisin lyriikoissa puhutaan myös työttömyydestä ja rasismista - samat ovat ongelmat vielä lähes 30 vuotta myöhemmin. Ehkä pitäisi uudistaa biisi otsikolla "Kainuu Calling"...
tiistai 11. marraskuuta 2008
Uncle Sam Goddamn!
Se on tiistai taas ja toistaiseksi näyttää siltä, että päivitystahti on tämä kerran viikossa. Yliopiston lukukauden lähestyessä loppuaan alkaa olla yhtä sun toista tehtävää. Nyt kuitenkin voi onnitella Amerikan Yhdysvaltoja ja niiden uutta presidenttiä Barack Obamaa! Samasta syystä tiistaibiisiksi valitsin Brother Alin Uncle Sam Goddamn -kappaleen, jonka terveiset taitavat mennä lähimmin pikkuhiljaa kamojaan pakkailevalle Bush Juniorille. Toivottavasti Obaman takia ei tarvitse tehdä tällaisia biisejä!
Vaalianalyysi uupuu, tiedän, enkä uskalla sitä tässä välissä luvatakaan. Sanotaan pikaisesti kuitenkin, että toivon SDP:n tajuavan vaalitappioita tulevan lisää niin kauan kuin he Vantaalla laulavat samaa säveltä Kokoomuksen kanssa, eivätkä uskalla irrottaa otettaan turvallisesta enemmistöasemasta, jonka ovat saavuttaneet ruiskukkakerhon kanssa liittoutumalla. Jos vaikka koko vasemmisto (vaikkapa Vihreiden tukemana!) löisi kättä yhteen ja tekisi yhdessä pienen ihmisen politiikkaa. Jos kahden suuren liittoa ei pureta, on vaikea kuvitella, miten SDP voisi lunastaa vaalilupauksiaan paremmaksi muuttuvasta Vantaasta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)