Vantaan Sanomat uutisoi Eero Väätäisen (vas.) junaileman valtuustaloitteen laillisista graffitinmaalauspaikoista Vantaalle. Hänen lisäkseen 42 valtuutettua on allekirjoittanut aloitteen. Aivan mahtavaa edistyksellisyyttä! Tällaisia rakentavia pelinavauksia toivoisi näkevänsä useamminkin. Suuren maailman hyvistä kokemuksista graffitintekijöiden ja viranomaisten yhteistyöstä pitää ottaa mallia juuri näin. Alla vielä aloitteen teksti kokonaisuudessaan:
"Esitämme, että Vantaalla kokeiltaisiin luvallisia graffittipaikkoja.
Tällä uskomme olevan vaikutusta niin tekijöiden kuin muiden kuntalaisten asenteisiin.
Toivomme, että maankäyttö ja kulttuuri- ja nuorisotoimi sekä muut viranomaiset yhdessä tutkisivat mahdollisuuksia osoittaa Vantaalle sopivia paikkoja julkisille graffiteille.
Eräänä mahdollisuutena voisi selvittää kaupungin omistamien rumien harmaiden betonipintojen (alikulut yms.) ottamista taidekäyttöön. Huolellisesti ja luvallisesti toteutetut graffitit lisäävät nuorten kiinnostusta kuvataiteeseen ja rakennettuun ympäristöön.
Asukas- ja vapaa-ajanpalvelujen toimiala olisi luonnollinen toimija uudenlaisen toimintalinjan kehittämisessä yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Uusi toimintamalli voi parhaimmilla lisätä yhteisöllisyyttä ja sitä kautta turvallisuuden tunnetta sekä säästää kaupungin puhdistuskustannuksia.
Esitämme tutkittavaksi, miten Hämeenlinnanväylälle (valtatie 3) välille Keimola – Kehä III suunniteltuja meluvalleja ja -kaiteita voidaan hyödyntää graffittitaiteen gallerian perustamiseen. Tiesuunnitelma-alueelle mahdollisesti toteutettavien valotaideteosten ja graffittitaiteen galleria olisivat ainutlaatuinen taiteellinen kokonaisuus."
Laitetaan loppuun vielä tiistain kunniaksi kantaaottava biisi muinaiselta 70-luvulta, tässä siis Pink Floyd ja Money.
-Esko
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)